Nuorison meripelastustaitokilpailut

Nuorison meripelastustaitokilpailut järjestetään vuosittain heinä-elokuun vaihteessa.

Kilpailuissa mitellään hauskalla tavalla muiden nuorten kanssa meripelastukseen liittyvistä tiedoista ja taidoista. Kilpailujoukkueen muodostavat joukkueenjohtaja ja kaksi jäsentä. Lisäksi joukkueella tulee olla mukanaan huoltaja, joka kulkee joukkueen mukana rasteilla, mutta ei osallistu tehtävien suorittamiseen. Joukkueen jäsenten on oltava 13-15 vuotiaita ja uimataitoisia, kilpailutoimikunta voi kuitenkin tarvittaessa joustaa ikärajasta.

Kaikilla joukkueen jäsenillä tulee olla vedessä toimimisen mahdollistava varustus (pelastuspuku ja pelastusliivit). Paukkuliivejä käytettäessä liivien automaattilaukaisimen tulee olla poistettu! Järjestäjä tarjoaa tarvittaessa joukkueille lainavarusteet kilpailun ajaksi. Omien pintapelastusvälineiden (snorkkeli, räpylät jne.) käyttö kilpailussa ei ole sallittua.
 
Kilpailusääntöinä käytetään Suomen Meripelastusseuran nuorisotoiminnan ohjausryhmän hyväksymiä kilpailusääntöjä. Kilpailuradalla on vähintään neljä rastia, joiden aiheet ovat: merimiestaito, käytännöllinen ja/tai teoreettinen merenkulku, ensiapu ja vedestä pelastaminen. Yleensä viidentenä rastina on ollut vielä joku ajankohtainen aihe. Rastien väliset siirtymät tapahtuvat maitse tai vesitse itse siirtyen tai järjestäjän kuljetuksella.

Jokainen joukkueita lähettävä yhteisö huolehtii omien kilpailijoidensa tarvitsemista vakuutuksista. Suomen Meripelastusseura on vakuuttanut jäsenyhdistystensä toiminnassa mukana olevat jäsenet.

 

kuvat: Andreas Hindrén 2012

Tekninen toteutus: W3 Group